Tekijät


Johanna Juvonen ja Biagio Rosa ovat taiteilijapari. He ovat työskennelleet yhdessä opiskeluajoistaan lähtien. Johanna valmistui vuonna 2008 kuvataiteilijaksi ja Biagio 2009 taidegraafikoksi italialaisesta kuvataideakatemiasta Accademia di Bella Arti di Urbinosta.

Taiteilijaparin omien teosten lähtökohtana ovat usein ajankohtaiset, mieltä askarruttavat ja vaikeasti lähestyttävät asiat. He tutkivat teoksissaan kodittomuuden ja juurettomuuden suuria tunteita. Rosan kotiseudulla Italian Abruzzossa sattuneet maanjäristykset ovat vaikuttaneet suuresti taiteilijoiden teoksiin; luonnonmullistukset ja niiden aiheuttavat ilmiöt toimivat usein inspiraationa taiteelle. Monissa teoksissa onkin käytetty rakennusmateriaalia betonista raudoitukseen, koottu tukirakenteita sekä käytetty värimaailmana italialaisten rakennusten ulkorappauksen värejä sekä raunioita.
Särkyminen ja säröjen estetiikka kiehtoo kovasti. Näistä lähtökohdista syntyvät taiteilijaparin maalaukset, veistokset ja installaatiot. Ihmisen hylkäämä kiehtoo heitä niin taiteessa, kuin materiaalivalinnoissakin. Taiteen materiaaleiksi valikoituukin usein luonnon- tai rakennusmateriaalit. 

Johanna ja Biagio ovat aloittaneet Toinilan toiminnan vuonna 2011. Toinila on taiteilijaparin pitkäkestoinen projekti ja sitä on kehitetty kaikille avoimeksi taidetilaksi.  Toinilassa pidetään  työpajoja eri ikäryhmille. Työn tuloksena pihapiiriin on syntynyt Taidepolku ja varsinkin kesäisin jatkuvasti toimintaa, joka vetää puoleensa aina uusia ihmisiä. Toinilassa tapahtuu taidenäyttelyiden, tapahtumien ja työpajojen  muodossa.
Taiteilijat ovat työskennelleet usean vuoden ajan myös Kuntataiteilija-hankkeessa, jota rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeessa olivat mukana myös Keuruu ja Multia.

Toinilan toimintaa on kehitetty myös nykytaiteen suuntaan. Toinilassa on järjestetty kesä- ja syysnäyttelyita vuodesta 2016. Taiteilijapari toimii Toinilan näyttelyiden kuraattoreina.


johannabiagio.weebly.com

@johanna_biagio_art

@toinila

facebook.com/Toinila

@kuntataiteilijat






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ToiniLIGHT - valoa pimeään!

  Valopilkkuna marraskuun alkuun Taidetila Toinilan ovet ovat avoinna pe-la 5.-6.11.2021 klo 17:30-20 kun viime vuonna suuren suosion saavut...