keskiviikko 19. syyskuuta 2018
SYYSNÄYTTELYMME TAITEILIJAT
Taidetila Toinilan HULLU TALO -syysnäyttely 5.9.-30.9.2018
MINNA ESANTYTÄR
Olen pääosin Jyväskylässä asuva ja työskentelevä taiteilija. Työskentelen valokuvan, performanssin, installaation ja videon keinoin mutten halua sitoa teoksiani tiettyyn materiaaliin tai tekniikkaan, vaan koitan olla avoin ajatuksille ja mieluummin valitsen ideaan soveltuvan materiaalin kuin toisinpäin.
Teokseni ovat usein kannanottoja, joilla haluan muistuttaa vaihtoehtoisista olemisen ja ajattelun tavoista, luoda uskoa ja uskallusta. Olen huomannut omistavani eräänlaiset tuntosarvet, joilla koen asioita hyvin herkästi. Eräs kirjailijatuttavani kutsui minua vapaustaistelijaksi, lisänimi kuvastaa osuvasti elämänasennettani ja teoksiani. Olen pienestä pitäen tiedostanut vahvasti ihmisten yhdenvertaisuuden ja siksi taiteilijana pyrin tuomaan esiin kokemiani epäkohtia, tehden sen tarvittava pilke silmäkulmassa.
***
Toinilassa nähtävä Videoteos on kuvaus työuupumuksesta. Herkkyyden ja tasapainon kadottamisesta, yhteiskunnan kovista arvoista ja hektisyydestä, kohtuuttomuudesta ja romahtamisesta.
Lisäksi näyttelyssä on valokuvia Leimatut -sarjasta, johon Esantytär on kuvannut diagnoosikoodeilla leimattuja ihmisiä. Se, onko kuvissa esiintyvillä henkilöillä todellisuudessa diagnoosia vai ei, jää tarkoituksella arvoitukseksi. Kuvien leimattuja löytyy kaikista yhteiskuntaluokista, kuten diagnosoituja todellisuudessakin. Ulkoisin perustein on mahdoton tietää kenet on diagnosoitu ja kenet ei.
JOHANNA JUVONEN & BIAGIO ROSA (s.1978 Jyväskylässä ja s.1985 L’Aquilassa, Italia)
Juvonen & Rosa asuvat ja työskentelevät Vesangassa. He tekevät taidettaan tiiviisti yhdessä työparina.
Juvonen & Rosa ovat käynnistäneet Taidetila Toinilan toiminnan vuonna 2011. He ovat uutterasti kehittäneet Toinilaa lasten taidepoluksi ja ammattitaiteilijoiden galleriatilaksi järjestäen ympäristötaiteen työpajoja ja muuta taidetoimintaa sekä kuratoiden taidenäyttelyitä. Taiteilijapari on mukana myös Joutsalaisen Taidelaitos Haihatuksen hallituksessa sekä Jyväskylän taiteilijaseuran johtokunnassa.
Juvosen ja Rosan omien teosten lähtökohtana ovat usein ajankohtaiset, mieltä askarruttavat ja vaikeasti lähestyttävät asiat. Viime vuosina Rosan kotiseudulla Italiassa sattuneet maanjäristykset ovat vaikuttaneet taiteilijoiden teoksiin. Taiteilijapari tutkii teoksissaan kodittomuuden ja juurettomuuden tunteita. Materiaaleiksi valikoituu usein luonnonmateriaalit tai rakennusjäte. He sekoittavat mielellään tekniikoita ja materiaaleja keskenään tehden maalauksia, veistoksia ja installaatioita.
RIIKKA MARIA PARTANEN (s. 1980 Jyväskylässä)
Riikka Maria Partanen on taiteilija Jyväskylästä. Hänen töissään orgaaniset elementit yhdistyvät fantasianomaisiin maailmoihin. Intuitiivisesti maalatut ja väreillä leikittelevät teokset haastavat katsojan sukeltamaan omaan alitajuntaansa. Maalauksen lisäksi hän työskentelee Ilma-akrobatian, tanssin ja burleskitaiteen parissa. Opettajana sekä esiintyjänä hänet tunnetaan nimellä Rikita Rebella.
Riikka Marialle on alusta asti ollut tärkeää, että taidetta tuodaan erilaisiin ympäristöihin. Ensimmäinen yksityisnäyttely toteutettiin costaricalaisen surffiravintolan pihabodegassa vuonna 2009. Sen jälkeen näyttelytiloina ovat toimineet kampaamot, kahvilat, tyhjät liikehuoneistot, museot, vanha pergamenttihalli, ravintolat, galleriat, kotitalon ala-aula, lääkäriasemakin, Vakiopaine ja nyt vihdoin Toinila.
’’Oman elämäni seikkailija, kuvataiteilija, surffari, snoukkari, tankotanssija, matkailija, burleskitar, kasvatustieteen maisteri, koloristi, ope, avantouimari, performanssitaiteilija, Suomen mestari, koreografi, surrealisti, ilma-akrobaatti ja kiinnostuksen kohteiden sillisalaatti.’’
KIRSI PITKÄNEN (s. 1979 Kuopiossa)
Kirsi Pitkänen on Jyväskylässä asuva kuvataiteilija, jonka taide koostuu pääasiassa performansseista ja installaatioista. Pitkäsen performansseja on voinut nähdä useiden valtakunnallisten sekä kansainvälisten festivaalien ohjelmistoissa, kuten vuonna 2010 Shanghain maailmannäyttelyssä. Pitkäsen Julistaja performanssi oli esillä kansainvälisen Anti-festivaalin ohjelmistossa 2006 ja 2011. Teosta on esitetty myös muissa Suomen kaupungeissa, erilaisissa kulttuuritapahtumissa sekä radiossa. Teos on elänyt tämän jälkeen ja siitä on toteutettu kolmiosainen Naapurirakkautta -sarja, joka on ollut esillä eri puolilla Suomea.
Vuonna 2015 Pitkänen toimi SLUSH-tapahtuman investorialueen vastaavana suunnittelijana ja toteutti alueelle valtavan 1800m2 kokoisen installaatiokokonaisuuden, joka koostui kierrätetyistä maalauksista, linjalangasta sekä uv-valosta. Teos sai jatkoa, kun Pitkänen kutsuttiin vuoden 2018 Mäntän kuvataideviikoille.
Pitkäsen performanssit pohjautuvat usein vuorovaikutukseen ja improvisaatioon, installaatioissaan hänellä taas ovat aiheena usein ajankohtaiset ja yhteiskunnalliset teemat. Pitkänen haluaa teoksillaan saada katsojan osallistumaan ja toisinaan jopa olemaan osa teosta passiivisen tarkkailijan sijaan.
Taiteellisen työnsä ohella Pitkänen työskentelee Jyväskylän Kankaan alueen taidekoordinaattorina ja tarjoaa taidekonsultointipalveluita Art Impact-yrityksensä kautta kohteisiin, jossa halutaan hyödyntää taidetta osana rakentamista ja muuta suunnittelutyötä.
***
Toinilaan Pitkänen on tuonut naapurirakkautta käsitteleviä teoksiaan. Kaupungistumisen seurauksena ihmiset asuvat lähempänä toisiaan kuin koskaan, mutta samalla yhteisöllisyys on kadonnut. On paljon yksinäisiä vanhuksia, syrjäytyneitä nuoria, päämäärättömiä nuoria aikuisia, ja oravanpyörästä pudonneita keski-ikäisiä, joilla omaa elämänsisältöä ei ole. Ei siis ole ihme, että jotkut päätyvät tarkkailemaan jonkun toisen elämää ja hakemaan sisältöä päiväänsä sieltä. Kun todellista vuorovaikutusta ei ole, kun ihmiset eivät uskalla enää kohdata toisiaan, on seurauksena nimettömiä, porraskäytävään jätettyjä lappuja, häiriökäyttäytymistä ja pahoinvointia, Hätähuutoja, jotka ilmenevät nyrkin ja keskisormen heristämisenä ikkunasta, harjanvarrella hakkaamista kattoon pienimmästäkin risahduksesta. Hätähuudot ovat surullisia seurauksia kaupungistumisesta ja individualismista - siitä kun jokaisen täytyy selvitä yksin.
ANNA RUTH (s. 1975 USAssa)
Anna Ruth on tarkastellut rajoja ja rajoituksia taiteessaan jo vuosien ajan. Toistuvana teemana Ruthin teoksissa on ollut jäljet, reviirit, kartat ja muut luodut rakenteet, joilla on pyritty kuvaamaan kuulumista ja omistajuutta. Viimeisimmissä teoksissaan Ruth on toteuttanut erilaisia aitarakenteita ja käyttänyt muun muassa suomalaisia luonnonkasveja teosmateriaalina näitä luodessaan. Aita-sarjan ensimmäinen osa oli esillä Jänis-Gallerialla Turussa syksyllä 2017.
***
Anna Ruth on kanadalaislähtöinen kuvataiteilija ja taideorganisaattori, joka on asunut ja työskennellyt Jyväskylässä viimeiset kymmenen vuotta.
Ruth tunnetaan Keski-Suomessa monipuolisena kulttuurialan toimijana, joka oman taiteellisen työskentelynsä osana pyörittää Jyväskylässä useampaa taiteisiin liittyvää projektia. Näitä ovat nomaadi taidegalleria Äkkigalleria, maailman nykyvalokuvaa tutkaileva Laatikkomo – Six Degrees of Photography projekti ja sisäympäristötaidetriennaali House Games. Hän toimii myös Jyväskylän taitelijaseuran edustajana Keski-Suomen sairaanhoitopiirin taidetoimikunnassa sekä Keski-Suomen Tanssin keskuksen taiteellisessa toimikunnassa.
maanantai 27. elokuuta 2018
HULLU TALO -syysnäyttely
Hullu talo -syysnäyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 1.9. klo 18, tervetuloa!
Näyttelyä tukee Petäjäveden kunta.
Heikki Korkalainen luo avajaisiin improvisoidun
sähköakustisen äänimaiseman. Luvassa on sumuista ja kummallista, luultavasti
rytmiseksi intoutuvaa menoa ja skaala ulottuu kauniista tunnelmoinnista
häiriintyneeseen synkistelyyn.
Näyttelyn
avajaisissa vierailee myös Lumona, joka tuo mukanaan paljon hullunkurisia
yllätyksiä!
"Lumona
on tanssia, akrobatiaa, improvisaatiota, teatteria ja visuaalisia efektejä
rohkeasti yhdistelevä performanssiduo. Lumonan teokset ovat interaktiivisia
tanssiteoksia, joissa leikitellään yleisön ja tilan kanssa."
Tervetuloa hulluun taloon!
Näyttely avoinna 5.9.-30.9.2018
ke-pe klo 14-18
la klo 12-16
su 30.9. klo 12-15
Vapaa pääsy
Toinilan syysnäyttely Hullu talo jatkaa
samannimisen kesänäyttelyn jalanjäljissä jatkaen talo/koti -teemaa, jonka
aloitti Casa non casa -niminen kansainvälinen ammattitaiteilijoiden näyttelysarja
viime vuonna. Teema ja nimi saivat alkunsa Keski-Italian toistuvista
maanjäristyksistä. Tämän vuoden näyttelyn nimi viittaa taloihin, jotka
järkkyvät perustuksiltaan maanjäristyksen voimasta. Samoin käy joskus ihmiselle
nykyelämän kiivaassa puristuksessa. Hulluuteen kytkeytyykin monia merkityksiä:
suomalaisissa kylissä on tunnettu ainakin yksi kylähullu, hulluus yhdistetään
myös luovuuteen ja alitajunnan toimintaan. Mutta onko hulluus vain pahasta?
Taiteilijapari Johanna Juvosen ja Biagio Rosan kuratoimassa näyttelyssä on mukana Jyväskylän seudulla työskenteleviä kuvataiteilijoita: Minna Esantytär, Riikka Maria Partanen, Kirsi Pitkänen, Anna Ruth ja Johanna Juvonen & Biagio Rosa.
Taiteilijapari Johanna Juvosen ja Biagio Rosan kuratoimassa näyttelyssä on mukana Jyväskylän seudulla työskenteleviä kuvataiteilijoita: Minna Esantytär, Riikka Maria Partanen, Kirsi Pitkänen, Anna Ruth ja Johanna Juvonen & Biagio Rosa.
Asumaton, tyhjillään oleva puurakennus tarjoaa persoonalliset puitteet
näyttelylle. Se asettuu vuoropuheluun teosten kanssa ja ne tulevat osaksi Toinilan taloa. Toinilan rakennus ja sen nykyinen käyttötarkoitus on toiminut myös osaltaan inspiraationa teemalle.
Näyttelyä tukee Petäjäveden kunta.
torstai 9. elokuuta 2018
Kesänäyttelyn päättäjäiset
HULLU TALO -kesänäyttelyn päättäjäispäivä
sunnuntaina 12.8.2018

klo 12-15
Näyttely avoinna
Osa näyttelyn taiteilijoista on paikalla Toinilassa.
Tule keskustelemaan näyttelyn teemasta tai teoksista!
www.facebook.com/events/750786638378927/
klo 13
DINOSAURUSTEN PELASTAJAT
Jane Veera Paakkolanvaara - laulu, piano
Olli Penttinen - kitara, laulu
"Dinosaurusten pelastajat -duo liikkuu nykyfolkin ja popin välimaastossa hakien vaikutteita suomalaisesta luonnosta, tunteiden kerroksista ja elävästä elämästä. Duo tekee musiikkia syvältä ammentaen, mutta ryppyotsaisuutta välttäen."
www.facebook.com/Dinosaurusten-Pelastajat-498758526980670/
Tervetuloa Toinilaan!
Vapaa pääsy
sunnuntaina 12.8.2018

klo 12-15
Näyttely avoinna
Osa näyttelyn taiteilijoista on paikalla Toinilassa.
Tule keskustelemaan näyttelyn teemasta tai teoksista!
www.facebook.com/events/750786638378927/
klo 13
DINOSAURUSTEN PELASTAJAT
Jane Veera Paakkolanvaara - laulu, piano
Olli Penttinen - kitara, laulu
"Dinosaurusten pelastajat -duo liikkuu nykyfolkin ja popin välimaastossa hakien vaikutteita suomalaisesta luonnosta, tunteiden kerroksista ja elävästä elämästä. Duo tekee musiikkia syvältä ammentaen, mutta ryppyotsaisuutta välttäen."
www.facebook.com/Dinosaurusten-Pelastajat-498758526980670/
Tervetuloa Toinilaan!
Vapaa pääsy
tiistai 7. elokuuta 2018
TAIDETOIMINTAA TOINILASSA
Toinilassa tapahtuu keskiviikkoisin elo-syyskuussa (8.8.-26.9.2018, klo 13-15).
Toiminta on suunnattu lapsille ja nuorille.
Vapaa pääsy.
Tervetuloa mukaan!
Ohjaajina toimivat kuvataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa
Lisätietoja:
045 12 66 171
johannabiagio@gmail.com
Toimintaa tukee Keski-Suomen taidetoimikunta
keskiviikko 18. heinäkuuta 2018
perjantai 13. heinäkuuta 2018
Näyttelymme taiteilijat
MARI ANTJÄRVI
(s. 1984 Jyväskylässä)
Kuvataiteilija vuodesta 2009. Asuu
ja työskentelee Jyväskylässä.
Mari Antjärvi käsittelee maalauksissaan ihmisyyttä. Teokset ovat
vähäeleisiä, ja ihmishahmo nousee esiin muotokielen kautta.
| Kuvassa teos Antjärvi, How to disappear completely, 2017 |
JOHANNA JUVONEN &
BIAGIO ROSA
(s.1978 Jyväskylässä ja s.1985 L’Aquilassa)
Juvonen on kuvataiteilija ja Rosa taidegraafikko. Taiteilijapari asuu ja
työskentelee yhdessä Vesangassa.
Juvonen & Rosa ovat käynnistäneet Taidetila Toinilan toiminnan
vuonna 2011. He ovat uutterasti kehittäneet Toinilaa lasten taidepoluksi ja
ammattitaiteilijoiden galleriatilaksi järjestäen ympäristötaiteen työpajoja ja muuta
taidetoimintaa sekä kuratoiden taidenäyttelyitä.
Juvosen ja Rosan omien teosten lähtökohtana ovat usein ajankohtaiset,
mieltä askarruttavat ja vaikeasti lähestyttävät asiat. Viime vuosina Rosan
kotiseudulla Italiassa sattuneet maanjäristykset ovat vaikuttaneet
taiteilijoiden teoksiin.
TIIA MATIKAINEN
(s. 1975 Kiteellä)
(s. 1975 Kiteellä)
Kuvanveistäjä. Asuu
ja työskentelee Helsingissä.
Tiia Matikainen käsittelee
teoksissaan ihmisyyden olemusta vienosti vinksahtaen ja myötätuntoisesti.
Tiilipintaiset veistoshahmot tuovat esille hänen kiinnostuksensa raunioitumisen
estetiikkaan. Romahtavat veistokset kuvaavat ajan väistämätöntä kulkua sekä
muistojen ja mielen hajoamista.
PASI MÄLKIÄ
(s.1972)
Asuu ja työskentelee Helsingissä.
”Teokseni ovat symbolisia, sadunomaisia näkyjä, joissa on kantavana
teemana ihmisen ja luonnon kaoottinen ’pimeä’ puoli. Rakastan absurdeja
rinnastuksia ja hahmoja joiden kautta voin hahmottaa ihmisen sisäisiä
tuntemuksia ja suhdetta ympäröivään maailmaa.”
RUNE CHRISTER
SNELLMAN
(R.©.S)
(s.1950 Kokkolassa)
Asuu ja työskentelee Jyväskylässä v.
1981.
”Kaikki alkoi jo nuorena
pojansällinä. En kuitenkaan nuorempana ajatellut, että minusta tulisi
valokuvaaja tai taiteilija, se tapahtui jotenkin puolivahingossa. Toki olen
aina ollut visuaalinen jollakin tavalla, johtuen ehkä siitä, että äitini Ruth
myi elokuvateatterilippuja Kokkolan Bio Rexissä yli 20 vuotta. Siitä se ajatus
sitten lähti ja taivaltanut tätä polkua olen reilut
viisikymmentä vuotta.
MORPHEUS -kaksi kaupunkia-två
städer- valokuvissani olen pyrkinyt sekoittamaan ajan tähän päivään ja
unimaailmaan. Neulanreikävalokuvaus on minulle ympäristön havainnointia
ja miten asiat eivät olekaan sitä, mitä oletetaan niitten olevan. Kuvaustapani on ehkä enemmän filosofista kuin
todellisuuden tallentamista."
| Snellmanin teoksia sarjasta MORPHEUS -kaksi kaupunkia-, 2016-18 |
JONNA SUURHASKO
(s.1980, Pieksämäki)
Kuvataiteilija vuodesta 2003, asuu
ja työskentelee Jyväskylässä
Vaikka Suurhasko työskenteleekin
pääosin grafiikan menetelmin, on hän laajentanut viime vuosina työskentelyään
kolmiulotteiseen suuntaan. Jonna Suurhaskon työskentely on hyvin
materiaalisidonnaista ja se alkaakin usein kulkemalla ja löytämällä. Hän
viettää paljon aikaa romuttamoilla, rakennusjätteen seassa ja kirpputoreilla
yrittäen löytää sen, mitä ei tiennyt vielä edes tarvitsevansa uusinta teostaan
varten.
SUBLIIMIT TULKINNAT – kollektiivi
Kuvataiteilija Pauliina Pesonen (s.
1977 Kokkolassa) asuu ja työskentelee Veikkolassa
Kirjailija Jolin Slotte (s. 1977)
asuu ja työskentelee Siuntiossa
Subliimit tulkinnat antaa työssään tilaa hitaudelle, uutisten
kanssa leikkimiselle ja räävittömille tulkinnoille. Samalla projekti
kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevaa uutisähkyä. Tuomalla nopeasti
unholaan jäävät uutiset uudelleen parrasvaloihin, Pesonen ja Slotte luovat
uuden tavan katsoa yhteiskuntaa ja itseämme. Subliimit tulkinnat on
poikkitaiteellinen projekti, virtuaalinen näyttely, performanssi ja
näyttely.
Tervetuloa Hulluun taloon!
Toinilan Hullu talo -näyttely avattiin lauantaina mahtavissa tunnelmissa.
Näyttely on upea ja se kannattaa tosiaan kesäreissuun sisällyttää! Näyttely on avoinna ke-pe klo 14-18 ja la klo 12-16. Lämpimästi tervetuloa!
![]() |
| Kuvassa osa näyttelyn taiteilijoista. Vasemmalta: Jonna Suurhasko, Johanna Juvonen, Biagio Rosa, Pasi Mälkiä, Tiia Matikainen ja Rune Snellman. |
Näyttely on upea ja se kannattaa tosiaan kesäreissuun sisällyttää! Näyttely on avoinna ke-pe klo 14-18 ja la klo 12-16. Lämpimästi tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
ToiniLIGHT - valoa pimeään!
Valopilkkuna marraskuun alkuun Taidetila Toinilan ovet ovat avoinna pe-la 5.-6.11.2021 klo 17:30-20 kun viime vuonna suuren suosion saavut...
-
Valopilkkuna marraskuun alkuun Taidetila Toinilan ovet ovat avoinna pe-la 5.-6.11.2021 klo 17:30-20 kun viime vuonna suuren suosion saavut...
-
Taidetila Toinilan juhlavuoden kesänäyttely HAPPEA, HELIUMIA Näyttely avoinna 7.7.-31.7.2021 ke-pe klo 14-18, la klo 12-16 Vapaa pääsy Tänä ...
-
Toinila täyttää tänä vuonna 10 -vuotta! Meillä onkin ollut kiireinen alkukesä juhlavuoden ohjelman tiimoilta. Aloittelimme Toinilan juhlavuo...



